keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sormi Suussa Somessa

Some on tullut jäädäkseen, mediat vain vaihtuu...

Facebook kertoo, että olen liittynyt siihen tammikuussa 2010, saman vuoden elokuussa olen perustanut profiilin yrityksellemme Ravintola Turengin Asemalle

Missä ollaan nyt?


Listasin aamulla kaikki mediat, joissa Turengin Asema on mukana - henkilökohtaiset jätin laskematta:

Kotisivujen www.turenginasema.fi  lisäksi olen tehtaillut yritysprofiilit  

Facebookiin - joka on aktiivisessa käytössä

TripAdvisoriin  - jota muistan silloin tällöin päivittää 

Twitteriin  - aktivoituu pikkuhiljaa, mutta näkökulma vielä hakusessa - miksi olen yrityksenä mukana?

LinkdIn - unohtunut täysin, viimeinen päivitys vuoden takaa.

Näiden lisäksi on vielä Pinterest, Instagram, GoogleMaps - jossa on muuten useampikin profiili. Olen saattanut ne jopa itsekin tehdä.

Foursquarista yrityksemme myös löydän, mutta enpäs osaa sanoa, olenko tehnyt profiilin sinne itse vai ovatko asiakkaamme sen sinne luoneet. Yritin äsken päivittää, mutta en onistunut. Eat.fi:ssä on myös profiili. Ja...

Kun tuota edellistä tarkastelee, niin ei voi kun myöntää, että intoa on ollut enemmän kuin järkeä. Liian monta mediaa on käytössä ja nyt on sitten aloitettava strateginen raakkaus. Positiivisesti jos tarkastelee, niin rohkeasti olen  kohti uusia haasteita mennyt ja paljon myös oppinut, mutta en riittävästi.

Some Strategia

Osallistuin pari viikkoa sitten Webbinaariin, jonka aiheena oli Some-strategia. Oli muuten mielenkiintoinen webbari ja sen seurauksena sain tuon yllä olevan listankin aikaiseksi. Kiitos Marja Nousiainen herättelystä, joka nyt on muuttunut tuskalliseksi tietoisuudeksi siitä, että nyt ei vaan tarvitse, vaan on tehtävä jotain.

Mikä on homman kokonaistavoite? Mitkä mediat valitsen? Miksi juuri ne? Mikä on oma (yrityksen) rooli niissä? Mikä on kunkin median rooli markkinoinnissamme? Minkä verran minulla on aikaa päivittämiseen? Ketkä muut voivat sitä tehdä? Mitkä mediat voi linkittää? Missä kannattaa olla mukana? Mikä asiakkaita kiinnostaa? Millä saan houkuteltua lisää asiakkaita? Miten rakennan yrityksen imagoa / brändiä pitkällä aikajänteellä?

Voi kun olisi joku tekemässä kysymyksiä, auttamassa vastausten löytämisessä, opastamassa oikealle tielle.

Tilanne on nyt kuin Kuuban maantiekartta versus maasto. Se paikka, jonne kartan mukaan on 50 km löytyykin 13 km:n päästä ja se toinen, jonne tuosta edellisestä paikasta piti kartan mukaan olla 10 km ei löytynyt vielä 70 km:n ajonkaan jälkeen. 

Some on tullut jäädäkseen, minun on päätettävä, miten olen siellä jatkossa mukana. 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Vahvoja Makuja Syksyn Ruokapöytään

Punajuurilaatikkoa, bataattisosetta ja lehtikaalia



Punajuuri laatikko on meidän perheen syys- ja talviruokaa. 

Bataattisoseen ja vihreiden vihannesten kera se on todella maukas ja värikäs ateria. 

Punajuurilaatikko on kevyttä, mutta pitkän kypsennyksen ja mausteiden ansiosta täyteläistä. Myös ruisleipä tuo oman lisänsä. 

Ravintola Turengin Asemalla Punajuurilaatikko maistuu kokouslounailla.

Punajuurilaatikko 8-10:lle


1 kg punajuuria (5 isoa)
2 isoa sipulia

1 l lihalienta
4 viipaletta ruisleipää (4 reissari-palaa)


30 g raastettua piparjuurta (5-8 rkl)
2 rkl meiramia
½-1 tl mustapippuria
1 dl hunajaa, tummaa sokeria, siirappia tms.
1,5  rkl suolaa 
2-3 munaa
800 g naudan paistijauhelihaa

1. Tee ensin lihaliemi ja revi ruisleivät (esim. parin reissarin molemmat puolet) siihen turpoamaan. 

2. Raasta punajuuret ja sipuli karkeaksi raasteeksi. Punajuuria ei tarvitse kuoria.  

3. Lorauta pannulle ruokaöljyä ja kullota punajuuri-sipuliraastetta, kunnes punajuuret vähän "nöyrtyy". Ei haittaa vaikka unohtuu pannulle vähän pidemmäksikin aikaa, kun lämpö on pienellä.

4. Kaada kuullotetut juurekset ja ruisleipä-lihaliemiseos isoon kulhoon, Anna vähän jäähtyä ja lisää joukkoon loput raaka-aineet, mausteet ja kananmunat sekä jauheliha raakana.

Sekoita käsin tai vatkaajan taikinakoukuilla. 

Kaada voideltuun uunivuokaan 

Paista 175 asteessa 2-3 tuntia.

Lähde vaikka lenkille.


(Kuvan vuoka 40 x 27 cm

Bataattisose 8-10:lle

Kuori ja kuutioi n. 1 kg bataattia kattilaan ja laita vettä niin, että bataatit nippa nappa peittyy. 
Kuori joukkoon 2 valkosipulin kynttä ja lisää vielä 1/5 tl cayannepippuria. 
Keitä kypsäksi kannen alla (n. 15 min) ja soseuta.
Lisää ½-1 tl suolaa, 2 dl kuohukermaa ja 1-2 rkl sitruunanmehua. 
Kuumenna.

  
Lisukkeeksi sopii vihreät vihannekset: haudutettu lehtikaali, höyrytetty parsakaali tai vihreät pavut.


Värikylläistä ruokaa on kiva syödä!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Hoidettu maisema markkinoi

Pusikoituminen on salakavala, viihtyvyyttä syövä ilmiö. Se on kuulema myös Suomen luonnon monimuotoisuuden uhka nro 1.

Katseleepa tai pikemminkin yrittää katsella maisemia autosta, veneestä tai junasta, niin liian usein näkymä on pusikkoa, hoitamatonta metsää tai surkeimmillaan ränsistynyttä kulttuurimaisemaa. 

Monesti kartta antaa ymmärtää paljon enemmän, mitä todellisuus tarjoaa. 

Kartassa saattaa olla kauniin maiseman merkki, mutta maisemaa ei näy, kun se on kasvanut umpeen, jäänyt hoitamatta. Usein joutuu reissun päällä toteamaan, että tässä pitäisi olla nyt järvi oikealla ja viljelymiasema vasemmalla, mutta eipä näy.

Ikään kuin kauniit maisemat haluttaisiin piilottaa sivullisten katseilta. Esimerkiksi Hattelmalan harjua Hämeenlinnassa ajellessa ei välttämättä tiedä harjun päällä ajavansa, näköalapaikaltakaan ei kunnolla maisemaa nää.

Hoidettu maisema markkinoi paremmin kuin mainokset


Erään keskisuomalaisen kunnan mainos päätien varressa houkutteli asumaan ja viihtymään, mutta epäselväksi jäi, että missä? Pajupuska oli päässyt kasvamaan eteen ja oli jo sen verran kookas, ettei ollut yhden vuoden kasvusta kyse. Eipä tullut koukattua taajaman viihtyvyyttä ihailemaan ja kahvipaikkaa etsimään. 

Kahvihampaan kolotuksen hoiti muutaman minuutin päästä Teboil. Eihän se mikään luonnonkaunis paikka ollut, mutta piha oli tehty viihtyisäksi, istutukset oli hoidettu hyvin. Edes takapihalla, siellä rekkapuolella ei paju päätään nostanut.  

Rahalla tehty ja oikein valoilla vahvistettu kuntamarkkinointi ei siis saanut satunnaista matkaajaa kiinnostumaan. Pisti kylläkin miettimään, että olisipa tuohonkin mainokseen sijoitetut veroeurot voinut järkevämmin käyttää. Teboil-yrittäjä puolestaan tiesi, että visuaalisuus vetoaa. 

Hyvin hoidettu ympäirstö houkuttelee paremmin kuin mainokset.

Onneksi matkan varrelle sattuu iloisiakin poikkeamia. Sellainen viimeksi Juvan ja Savonlinnan välillä, jossa järvet oli tuotu takaisin maisemaan raivaamalla pusikot ja harventamalla puusto puistomaiseksi.





Usein metsä näkyy puilta talvella, mutta kun lehdet keväällä puhkeavat, niin näkymä on yhtä vihreää lehtimassaa. Itse metsä häviää pajujen ja muiden risujen joukkoon.

Maisema avautuu Turengissa



Hiidenjoen ja Turengin Aseman välinen pöpelikkö on ollut läpinäkymätön pitkään. Saimme Janakkalan kunnalta luvan raivata ja se onkin ollut palkitsevaa työtä. Pöpeliköstä on löytynyt vanhoja tammia, hervottoman kokoisia haapoja ja kauniita koivuja. Nyt alkavat jo erottumaan ja niitä pääsee pian lähempääkin ihmettelemään.


  

Pystyyn lahonneita puita ja pienempää raivattavaa riittää vielä joksikin aikaa. Niiden kaatamiseen tarvitaan vähän järeämpää kalustoa, raivaussahalla niitä ei nurin saa. Työ jatkuu ja tavoittena on, että kesällä entinen pöpelikkö on kaunis puisto, jota on mukava katsella. 



 


Maisema hengittämään 

Niin veneilijän kuin junalla ohi matkustavan maisema muuttuu mielenkiintoisemmaksi katsella. Ehkäpä se markkinoi omalta osaltaan Turenkia


Näetkö metsän puilta? 

Maisema on aina kokonaisuus, osiensa summa. Maisemaa on tarkasteltava kauempaa ja lähempää, eri kulmista ja eri aikoina vuodesta. Maisema on osa asuin-, työ-, loma- ja matkustusympäristöämme.

Maisemalla kerromme tarinaa itsestämme, luomme mielikuvaa myös matkailijoille tai uuden kodin paikkaa miettivälle. Se on myös osa Suomi-kuvan rakentamista.


www.turenginasema.fi

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Oivahymy on oiva juttu


”Hymyhyylet suukon saavat" - Oivahymy hymyilyttää


Uusi elintarvikevalvonnan tietojen julkaisujärjestelmä Oiva otettiin käyttöön keväällä 2013. Sen tavoite on kertoa, miten turvallisin mielin sinä ja minä voimme ravintolan, kaupan, kioskin tai muun elintarvikeyrityksen tuotteita käyttää. Syödä.

Me, Ravintola Turengin Asemalla, saimme hymyhuulien jaossa, Oiva-tarkastuksessa hyvän arvosanan. Arvioinnin löydät tämän blogin lopusta ja myös Eviran ylläpitämästä Oivahymy-nettiportaalista.

Harmitti, kun levein hymy, se erinomainen jäi tosi pienestä kiinni. Kahdeksasta arviointikohdasta seitsemän oli erinomaista ja vain yksi toiseksi levein, hyvä. Oiva-"pelissä" arvosana annetaan heikoimman mukaan. Se on pelin sääntö ja ihan hyvä sääntö. 

Poikkamaksi tarkastuksessa kirjattiin saapuvan tavaran, raaka-aineidemme ja erityisesti kylmäsäilytystä vaativien tuoteiden vastaanottolämpötilan seurannan dokumentoinnin puute. Mm. tukusta tulevien kuormien lämpötilaseurantaa ei siis oltu kirjattu muistiin.

Nolotti, ihan helkutisti. Suutarin lapselta puuttu kengät! Olen tehnyt ”edellisessä elämässäni” laatutyötä: kouluttanut, konsultoinut ja auditoinut. Elintarvikeyrityksiä. Minun jos kenen olisi pitänyt tietää ja osata. Luoda käytäntö, valvoa ja muistuttaa tästä kokkejamme, jotka raaka-aineiden vastaanotosta käytännössä vastaavat. Kertoa, että pelkkä mittaaminen ei riitä, vaan mittaustulokset on myös kirjattava muistiin.

Minä, yrittäjä, siis mokasin ja tämä moka maksoi meille sen leveimmän hymyn. Hopea saatiin, mutta se tuntuu samalta kuin olympialaisissa - hopea hävitään, vaikka tässäkin pelissä se on tosi hyvä saavutus.

Kyse tässä Oiva-poikkeamassa oli siis kylmäketjun katkeamattomuuden valvonnasta Ravintola Turengin Asemalla. Käytännössä siitä, että emme olleet kirjanneet saapuvien tavaroiden lämpötilaa ennen kylmiöön tai pakastimeen siirtämistä. Kyse on myös siitä, että meidän on valvottava toimittajiemme toimintaa. Kerrottava heille, jos heidän kylmäketju tai kylmäkuljetuskalusto ei toimi. Tietenkin meidän on valvottava raaka-aineiden laatua muutenkin, mutta siitä kirjoitan toisen ja varmaan kolmannenkin blogin, muuten tästä tulisi romaani.

Rakasta poikkeamia - ne kertovat yritystoiminnan kriittiset pisteet

Tämä leveimmän hymyn maksanut poikkeama piti tietenkin käsitellä, kuten pitää sekin, jos vaikka maidon lämpötila ei meille tullessa täytä elintarvikelainsäädännön vaatimuksia.

Ei riitä, että poikkeama todetaan ja kirjataan, myös sen syyt on selvitettävä ja se on myös korjattava ja päätettävä, miten toimitaan jatkossa, että vastaava ei toistu. 

Meillä tämä Oiva-tarkastuksessa havaittu poikkeama korjattiin niin, että seinälle ilmestyi uusi A4, taulukko, muiden seurantalistojen lisäksi: saapuvan tavaran lämpötilaseuranta. Samalla sovittiin, että mittauksia tehdään vähintään joka viidennestä kuormasta. Jos poikkeamia ei muutaman kuukauden seurannan aikana havaita, niin frekvenssiä voidaan harventaa - uusi käytöntö on sovitaan sitten erikseen. Sovimme myös, että kaikki havaitut poikkeamat ilmoitetaan myös toimittajalle, näin otamme omalta osaltamme vastuuta myös toimittajiemme laadun varmistamisesta. Autamme heitä pärjäämään ja samalla autamme itseämme. 

Pokkeamia ei ole saapuvan tavaran mittauksissa havaittu, joten kylmäketju on toiminut. Laatu on kumminkin jatkuvaa työtä ja elintarvikeyrityksellä lämpötilat ovat vain yksi pieni osa laadun varmistusta. Kaikki muukin on oltavat kunnossa ja vastuu on yhä enemmän meillä toimijoilla itsellämme. 

Me saamme ja meidän pitää käyttää maalaisjärkeä, elintarviketurvallisuus ei ole tähtitiedettä. Olennaista on ennakoida, olla proaktiivinen.

Oiva on tarkastanut joka kolmannen elintarvikeyrityksen Suomessa

Oiva-tarkastuksia on tehty 10.2.2014 mennessä 15 000 yrityksessä, noin kolmasosa Suomen elintarvikeyritystä on saanut pääasiassa hymynaaman. 

32% on saanut arvosanan erinomainen eli leveän hymyn,
50 % hyvän eli toiminnassa pientä korjattavaa, mutta elintarviketurvallisuus on kunnossa,
16 %:ssa on löytynyt elintarviketurvallisuutta heikentäviä puutteita ja korjattavaa, 1 % on saanut huonon arvosanan, mikä tarkoittaa, että yritysken toiinta vaarantaa elintarviketurvallisuuden tai kuluttajaa johdetaan oleellisesti harhaan ja tilanne edellyttävät välittömiä parannuksia toiminnassa.

Janakkalan elintarvikeyritykset pärjäävät keskimäärin paremmin kuin muut

Oivan tavoite on myös yhtenäistää elintarviketarkastuksen käytäntöjä Suomessa.

Oiva-arviointien perustella meillä Janakkalassa tilanne on parempi kuin muualla. Janakkalassa tehdyissä 86 tarkastuksessa, on annettu 35 (40%) leveintä hymyä ja suurin osa on hyviä, surullista naamaa ei Janakkalasta löydy. Arvelen myös, että meillä on tarkastettu suhteellisesti enemmän yrityksiä kuin Suomessa keskimäärin. Katso
Oiva tilanne Janakkalassa (kirjoita sivun hakukenttään Janakkala).

Hyvä me, hyvä janakkalalaiset elintarvikeyritykset!
Onnea janakkalalaiset, voitte syödä turvallisin mielin tuotteitamme.
Tervetuloa vieraat Helsingistä, Tampereelta, Turusta, Utsjoelta, Vesannolta, kaikkialta Suomesta. Meillä Janakkalassa saatte keskimäärin parempilaatuista syötävää kuin muualla.



perjantai 7. maaliskuuta 2014

SWOT vai TOWS

Ryhdyinpä sitten taas opisekelemaan, sähköistä markkinointia yrittäjille suunnatulla oppisopimuksella.

Kurssin alussa arvioidaan tietenkin nykytilannetta, lähtötasoa, asetetaan tavoitteita ja katsellaan, mihin tämä maailma on menossa.
.
Piirsin itselleni SWOT:n ja aloin sitä täytämään. Mutta huomasin, että joku häiritse, mutta mikä? Tajusin, että niin on käynyt ennenkin. En ole koskaan tykännyt SWOT:sta - miksi?

Pysähdyin miettimään ja tajusin sitten syyn. Olen aina piirtänyt kentät kuten alla ja uskonut, että se on se oikea tapa. Tuo kirjainten järjestys on ohjannut orjallisesti toimintaani ja kun olen sen joskus sattumoisin näin piirtänyt, niin olen sitten kritiikittä sitä kaavaa toistanut.

Tässä nelikentässä vahvuudet ja erityisesti heikkoudet korostuvat, toimintaympäritön mahdollisuudet jäävät vähimmälle huomiolle. Heikkoudet ja uhat ovat ikään kuin esteenä aikajanalla.

Yritin kumminkin täyttää nelikenttää aloittamalla minulle tärkeimmistä, mahdollisuuksista, jatkaen uhkien ja heikkuksien kautta vahvuuksiin. Ei toiminut, ärsytus vain nousi nousemistaan.

Tarkennuksena on ehkä hyvä kertoa, että miellän SWOT:n seuraavasti: vahvuudet ja heikkoudet on se pohja, jolta ponnistetaan - oma sisäinen tila tässä ja nyt, osaaminen, resurssit, tapa toimia jne.

Mahdollisuudet ja uhat ovat puolestaan tulevaisuudessa ja siinä toimintaympäristössä, jossa elämme ja jonka tarpeita tyydyttäen leipämme jatkossa hankimme. Tähän sähköisen markkinoinnin viitekehykseen tuoden: netin kehitys, sen mediat ja mistä asiakkaat ratkaisuja ongelmiinsa hakevat.

Pyörittelin kenttiä eri järjestykseen ja seuraavat tuntuivat parhaalta. Tuli parempi fiilis ja ajatus alkoi taas kulkemaan reippaammin. Mutta miksi?


 
Ainakin minä ja ilmeisesti suurin osa ihmisistä hahmottaa ajan vasemmalta oikealle niin, että menneisyys on vasemmalla tai takana ja tulevaisuus puolestaan edessä tai oikealla.
 
Tärkeimmät asiat ovat yleensä ylhäällä ja vähemmän tärkeät alempana. Ainakin minulla. 
 
Vasemman puoleisessa SOWT:ssa tulevisuuden toimintaympäristö on sijoitettu aikajanalla tulevaisuuteen. Oikeanpuoleisessa sisäiset heikkoudet ja vahvuudet ovat ikään kuin kivijalka, jonka päälle rakennetaan uutta taloa, tulevaisuutta.
 
Nelikenttähän on tietenkin vasta alku ja ristiintaulukoimalla saadaan syntymään analyysi, joka luo strategiavaihtoehdot. Siinäkin kannattaa mettiä, mihin unelmastrategian ainekset sijoittaa, jotta ne lähtevät ohjaamaan ajattelua ja valintoja.
 
 
 
Minä hahmotan asiat mielelläni kuvina, muistan ne paremmin ja mielleavaruudessani tulevaisuus on oikealla. Jatkossa minun SWOT:ini on TOWS.

 
Mitenkäs sinulla?
 
 
 
 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vatitarjoilu

Olen kai aina ollut hyvä ruoan ystävä. Jo opiskeluaikoinani tuhlasin vähiä rahojani ravintoloissa syömällä hyvin.
Ensimmäisiä kertoja kävin ravintolassa isäni kanssa ja silloin otettiin aina parasta, mitä tarjolla oli. 70-luvulla käytiin syömässä koulukavereiden kanssa. Saman vuosikymmenen lopulta muistuu mieleen upea näky Puijonsarvesta Kuopiosta, kun 6 pöydässä liekiteltiin samaan aikaan eri puolilla ravintolasalia.

Herkullisimpia ja minun, asiakkaan kannalta, mukavimpia juttuja olivat vatitarjoilut. Kokki oli grillannut kokonaisen fileen, viipaloinut sen ja asetellut vadille maukkaiden lisäkkeiden kera. Siitä sitten joko tarjoilija antoi tai itse sai ottaa herkut lautaselleen. Pöytään tuli lisäksi kulhollinen valkosipuliperunoita ja pekonin kanssa haudutettuja ruusukaaleja. Nam!
Kävimme usein syömässä porukalla ja hienointa oli, kun tuo edellä kuvattu vati tai vadit tuotiin pöytään ja siitä jokainen sai sitten ottaa lautaselleen, mitä halusi. Jokainen valitsi pääruoan listalta, mutta se tarjoiltiin vadilta muiden samaa tilanneiden kanssa. Näistä illoista on mahtavia muistoja. 
 
Viimeksi olen nauttinut vastaavasta Bremenissä, joskus 80-luvun lopulla moottoripyöräreissulla.

Minne tämä ihana palveluformaatti on kadonnut? Nykyään vaihtoehtoja ovat pääsääntöisesti vain buffa ja annostarjoilu.

Ruoan jakaminen on yhteisöllisyyttä lisäävä asia ja tämä tarjoilutapa ei vie yksilöltä valinnan vapautta. Jos 10 hengen porukassa 9 halusi syödä filettä ja 1 kalaa, niin se onnistui. Kalaakaan ei tuotu annoksena vaan kauniisti pienelle vadille aseteltuna, jolloin tämä ”erilainen nuorikin” sai elää samaa kokemusta muiden kanssa, ottaa syömisensä vadilta, ikään kuin jakaa kuten muutkin. Ja yleensähän sitä käytiin ”varkaissa” maisteltiin vähän joka vadilta ja kupista. Joskus todettiin, että kuhan kanssa tarjottu kastike sopi mitä parhaiten myös possulle tai opittiin, että tietyt jutu hallitaan kyllä keittiössä, eikä meidän tarvitse niitä enään mennä testaamaan.

Mutta jos ei uskonut, niin pystyi kokeilemaan itse. Kaikki kun ei opi tiedon kautta, toiset oppii kyseenailaistamalla.

 
Perinteiseen annostarjoiltuun verrattuna vadilta nauttiminen oli paljon, paljon hauskempaa. Ei tarvinnut pitäytyä vain siinä yhden annoksen tarjoomuksissa ja kumminkin sai valita sen pääsyömisen itse. Annoskateuttakaan ei päässyt syntymään.

Näin jälkikäteen tajuan, että siinä myös opittiin. Ruoasta keskusteltiin
 paljon ja keskustelu jatkui luonnikkaasti muihin aiheisiin. Makuasioista kinattiin ja niistähän saa niin helposti herkullisen keskustelun aikaan.

Makuja on monia myös tarjoilutavan suhteen.
 
Aina ei tarvitse keksiä uutta, vanhoja juttujakin voisi lämmittää uudelleen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Gluteenittoman ruokavalion suosio kasvaa - enkä ihmettele


Gluteeni on vehnän, ohran ja rukiin sisältämien varastoproteiinien, gliadiinin ja gluteniinin, muodostama aine. Gluteenilla on merkittävä rooli leivän ja leivonnaisten valmistuksessa. Jauhoista ja vedestä tehtyä taikinaa vaivatessa gliadiini ja gluteniini järjestyvät gluteeniksi, eli tiiviiksi, venyväksi ja joustavaksi verkostoksi, joka antaa taikinalle sen sitkon.[1]  http://fi.wikipedia.org/wiki/Gluteeni

Gluteeni on tärkeä aine leivonnassa, jotta saadaan aikaan kuohkeaa leipää, kuten Waasan Taika-Ruis http://www.taikaruis.fi Linkissä kerrotaan auliisti rukiin terveysvaikutuksista, mutta unohdetaan kertoa, että leivän kuohkeus on saatu aikaan lisäaineella, nimeltä gluteeni. Se kyllä ilmenee paketin tuoteselosteessa. 
Itse en ole keliaakikko, mutta olen ehkä gluteeni-yliherkkä. En tiedä, en ole tutkituttanut. En edes tiedä, onko olemassa testiä, jolla gluteeniyliherkkyys voitaisiin todeta. Enkä kyllä ymmärrä, miksi minun pitäisi se jossain laboratoriossa käydä itselleni toteamssa. Miksi en saa luottaa omiin tuntemukseeni ja tehdä johtopäätelmiä?  Ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistani. Täytyy myöntää, että monesti olen todennut olevani keliaakikko, olen päässyt niin helpommalla.
Joka tapauksessa fibromyalgiani voi huonommin ja minä voin paremmin, kun vältän gluteenia.
Gluteeni on käsittääkseni valkuaisaine, sillä vehnän hiilihydraatteja, vehnätärkkelystä voin syödä. Voin myös syödä perunatärkkelystä, mutta en perunaa. Sekin herkku aiheuttaa minulle ongelmia ja siksi jätän sen syömättä. Oletan, siis oletan, että ongelma on joku perunan sisältämä proteiini. Samaa lienee myös ristikukkaisissa, kaaleissa, rypsissä, sinapissa jne.
Voin syödä ruista, joten täydellinen en tässä gluteeniyliherkkyydessäni ole. Kysymys herääkin: milloin, missä määrin ja minkä muun ruoka-aineen seurassa gluteeni on minulle ongelma. 
Olen taustaltani agraari eli mm. viljan ravitsemus, lannoitus, on minulle jokseenkin tuttua. Lannoituksessa pätee ihan samat lainalaisuudet kuin ihmisen ravitsemuksessa. Kaikkea on oltava saatavilla, riittävästi ja ERITYISESTI oikeassa suhteessa toisiinsa. Jos jotain on liian vähän, niin kasvi ei kasva, mutta jossain tapauksissa se ottaa tilalle jotain muuta, jos sitä on saatavilla - tuotteen laatu kärsii. Täydellistä korvaavuutta ravintolaineilla ei siis  ole. Kasvi, kuten ihminenkin valitsee ilmeisesti pienemmän pahan pystyäkseen tuottamaan satoa ja itäviä siemeniä = varmistaakseen lajin = suvun jatkumisen. Imettävä lypsää luistaan, kun kyse on jälkikasvun eläinkelpoisuuden varmistamisesta. 
Tuo edellinen on todella yksinkertaistettu, mutta mitäpä jos meidän pitäisikin ajatella ravitsemuksestamme paljon yksinkertaisemmin, mitä nykyään ajattelemme. Tai meidän huomio pitäisikin kiinnittyä ihan jonnekin muualle kuin mihin se nyt kiinnitetään tai nykyisen lisäksi myös paljon muuhun. Onko ns. ravitsemuksellinen perusajattelu ylipänsä oikealla pohjalla. Onko perusolettamukset oikeat. Ei voi tietää olevansa oikeassa, jollei  välilä kyseenalaista uskomuksiaan.

Tämä koske myös yhteiskuntaa, jonka olemassaolo, hyvintointi ja kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa perustuu hyvin pitkälti ravitsemukseen. Entäpäs jo nykyinen ravitsemus ei tuekaan "osaavaa yhteiskuntaa". Ravitsemuksessa keskitytään vain fyysiseen hyvintointiin, mentaalipuoli unohdetaan kokonaan.

Vastikään lanseeratut uudet pohjoismaiset ravintosuositukset on tehty "massojen" ruokintaa varten, niin todetaan Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan verkkosivulla http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ravitsemussuositukset Ne ovat enempi hallinnollinen ja ehkä myös poliittinen kannanotto siihen, mitä meidän pitäisi syödä – tai kuten joukkoja tulee ruokkia, siis meitä. Onneksi suosituksissa todetaan, että yksilön tarpeet saattavat vaihdella.
Suosituksissa otetaan kantaa perusravintoaineiden saantiin, mutta siinä ei oteta millään muotoa kantaa esim. lisäaineisiin tai miten, millä menetelmillä, missä tai miten ympäristöystävällisesti tai yhteiskuntavastuullisesti ruoka on tuotettu. Aika kapea-alainen ja vanhoillinen näkökulma, jos kritiikki sallitaan. Oy Suomi Ab:n näkökulmasta toivoisin, että suosituksissa olisi huomioitu kotimaisuus, sillä työllisyyden, vaihtotaseen ja mahdolliseen kriisin valmistautumisen kannalta se olisi mielestäni aika olennaista. 
Piiloviesti uusissa ravitsemussuosituksissa tuntuu olevan verenpaineen, lihomisen, rasva-arvojen jne. kohoamisen välttäminen. Tulevaisuus näyttää saavutetaanko näillä suosituksillä kansanterveyden kannalta parempia tuloksia. Minusta vaan tuntuu, että ongelmaa ei ratkaista ihan näin yksinkertaisesti. Näkökulma on liian suppea.
Nyt provosoin kapealaisesti:
Mitä jos se ongelma onkin gluteeni, jota saamme nykyään niin paljon, koska kuorittua viljaa käytetään lähes kaikessa. Tai jos ongelma onkin joku muu ravintomme ainesosa, "hivenravinneaine", jonka merkitystä ei tunneta tai jonka osuus ravinnossamme lisääntyy koko ajan sen myötä, että ravinto teollistuu ja teollisuuden prosessien tarpeet määrittävä enemmän, mitä syömme, kuin meidän ravitsemukselliset tarpeet.
Jossain on jopa viitattu, että gluteeni aiheuttaa riippuvuutta siinä missä alkoholi, tupakka, huumeet. Addiktoidaanko meitä? Kuka tai mikä haluaa, että addiktoidumme?
Gluteeni on kokojyväviljassa ainesosa, leipään lisättynä se on lisäaine. Luonnon tekemänä, kokojyväviljassa, gluteeni vaikuttaisi olevan oikeassa suhteessa kokonaisuuteen. Kokojyvävehnä on parempi vaihtoehto kuin valkoinen jauho, josta kuori on erotettu ja onneksi täysjyvätuotteita on painotettu myös ravitsemussuosituksissa.   
"Luonnon tekemä" kuulostaa uskonnolta, mutta parempaakaan selitystä en ole löytänyt, eikä sitä ole minulle kukaan pystynyt antamaan. Luonnossa kaikella on tarkoituksensa. Toivottavasti joku minua enemmän asioita ymmärtävä ja tietävä lukee tämän ja selittää minulle ja myös muille, mistä on kyse.
En pelkää tunnustaa olleeni väärässä tietämättömyyteni vuoksi.
Lisäaineteollisuus jeesustelee sillä, että suurin osa E-koodeista on luonnontuotteita tai molekyylirakenteeltaan samoja, mitä luonnosta löytyy. Niin on, mutta.
Otan taas esille viljan, jonka kasvu ja sadontuottokyky = hyvintointi, kasvu, jyväkoko jne. on kiinni sen ravitsemuksesta, siitä, mitä se pystyy juurillaan maasta ottamaan. Tehotuotannossa ravintoaineet annetaan lannoitteina, luomussa ajatellaan, että maassa on kaikkea, mitä kasvi tarvitsee, kunhan olosuhteet maassa ovat kohdallaan. Molemmissa lähtökohta on periaatteessa sama, kasvi ottaa juurillaan kasvuunsa tarvitsemat ravinteet maasta. Kasvi, kuten eläin, kuten ihminenkin voi hyvin, kun se saa sitä mitä tarvitsee.
Sivuhuomautus:
Luomullahan tämä kansakunta vielä reipas 50 v sitten ruokittiin, kun ei ollut keinolannoitteita. Käytetiin hyväksi luonnon omia konsteja. 
Itse pystyn syömään ruista, vaikka siinä on gluteenia, mutta en pysty syömään ruisleipää, johon on lisätty gluteenia. Gluteeniterästetyn leivän ravintoainekoostumus on "epäluonnollinen", gluteenin osuus on suhteeton kokonaisuuteen. Tasapaino leivässä ei ole kohdallaan. 
Glutteenittoman dietin suosio ei ehkä ole niinkään sen laihduttava vaikutus, vaan se, että liika gluteeni sotkee aineenvaihdunnan, myös aivoissa. Ajatuksen kulku hidastuu, olo ei ole mukava tai ...  Vaivaan voisi auttaa jos jalostettu vilja jätettäisiin pois. Mutta suurimmassa osassa tarjolla olevasta leivästä on käytetty ainakin osaksi "valkoista" vehnäjauhoa, koska se helpottaa laivontaan. Ja myös me kuluttajat haluamme kuohkeaa ranskalaista maalaisleipää, vai olemmeko gluteeniaddikteja?
Trendeissähän on aina kyse heiluriliikeestä ja vastavoimien tasapainosta. Tässä trendissä on tunnistettu oire, jota vastaan taistellaan - gluteeni. Ja taistelussa on menty mustasta valkoiseen, alettu karttamaan gluteeniä kokonaan, kun totuus ehkä löytyisi jostain sieltä välistä. Pitäisi hakea se oikea gluteenin määrä ja helpoiten se varmaankin käy valitsemalla vain kokojyvää. 
Edellisessä blogissani muistaakseni totesin, että viljan jalostusta on tehty ainakin 100 v leipomoteollisuuden lähtökohdista. Koko elintarvikeketju, siemenestä lähtien on laitettu palvelemaan elintarviketollisuuden prosessien tarpeita. Samalla kun ravitsemukselliset näkökulmat ovat pysyneet kovin kapeina tai niitä ei ole nähty tärkeinä.
Joku aika sitten minua toruttiin, kun totsein, että olisi parempi syödä vain täysjyvävälijaa. Minua muistutettiin kehitysmaiden nälänhädästä. MInut syyllistettiin siis siitä, että halusin syödä itseni kannalta ravitsemuksellisesti minulle sopivaa ruokaa.
Mistähän tämäkin tulee. Ei me paranneta kehitysmaiden tilannetta syömällä itse höttöä. Syömällä ruokaa, joka takaa hyvinvointimme, voimme auttaa myös muita. 
Ehkä tästä syystä on jäänyt varjoon se, että gluteenin väitetään olevan mm. riippuvuutta aiheuttava aine. Jostain olen lukenut, että tupakkakin olisi vähemmän addiktoiva kuin vehnä. Pitsan ja pastan himoja olen itsekin kokenut, ja niihin sortunut, joskin onneksi yhä vähemmässä määrin.
Karjalanpiirakat tehtiin ennen pelkkään rukiiseen, Päiväränteen Ruislaskut http://www.ruislastu.fi/tuote/ tehdään pelkästä rukista, meidän ravintolassa tehdään täytekakku pelkästä rukiista, tortilloja saa pelkästä maissista. Mikä ihme tämä venhän tai gluteenin pakko oikein on?  Miksi naapurin emäntä lisää 5 kg:n ruisleipätaikinaan varulta muutaman desin vehnäjauhoja? Miksi karjanlanpiiraat ei onnistu nykyään ilman vehnää, kun ne on ennenkin onnistuttu ilman sitä leipomaan?
Gluteeni on minulle aine, jota vältän, erityisesti lisättynä. Vältän myös muita lisättyja aineita, vaikka ne olisivat kuinka luonnonmukaisa. Samoin yritän välttää ruoka-aineita, joista joku ainesosa on poistettu, kuten hylaa ja laktoositonta.
Molempia samasta syystä, ne eivät ole luonnollisia.
On helpompi luottaa luontoon, kuin teknologiaan.