Millaista on laadukas ruoka?

Laatu on sopivuutta käyttötarkoitukseen, sanotaan. Onko se pelkästään valintojemme perusta?

Tein tänään pienen haastattelun ja kysyin, mikä vaikuttaa jauhelihan valintaan kaupassa?

Yksi valitsi sen, jossa on tuottajan kuva etiketissä, toinen ostaa jauhelihan aina irtomyynnistä, koska valimiiksi pakatut rikkovat muovikassin terävillä kulmillaan, eikä pussi kelpaa sen jälkeen roskapussiksi. Kolmas valitsee aina vähärasvaisen, neljäs luomua, viidennen koriin lähtee vain paistijauhelihaa, kuudes katsoo lihan väriä, seitsämäs päivämäärää ja kahdeksas ostaa vain kotimaista.

Siinä sitä on näkökulmia laatuun, kullakin omansa ja samojankin löytyi, mutta järjestys vaihteli. Yhdelle luomu on ensisijainen, toiselle se voi olla kolmanneksi tärkein ja sitä ennen tulee hinta ja tuotteen väri.

Itselleni laatua on maku, lisäaineettomuus, kotimaisuus, jalostamattomuus tai mahdollisimman vähän jalostettu. No jauhelihassa ei ole yleensä lisäainaita, eikä sitä jauhamisen lisäksi ole juurikaan jalostettu - valmiiksi kypsennettyä jauhelihaa ei tulisi mieleenkään ostaa. Mausta ei koskaan voi olla täysin varma, mutta hyvät kokemukset ohjaavat kättä kaupan hyllyllä. Myös hinta vaikuttaa eli arvioin hintaa noita em. laatukriteireitä vastaan.

Kotimaisuus on minulle arvo siksi, että haluan tämän Suomi-kultamme olevan omavarainen ruoan suhteen. Tämä siksi, että maailmalla ei kovin kummoista kriisiä tarvitse tapahtua, niin meillä nähdään nälkää, jos omaa tuotantoa ei ole. Olemme nimittäin niin pieni ja vaikeasti saavutettava markkina, että meidän tarpeet tuskin ketään kriisin keskellä kiinnostaa. Itse meidän olisi kriisin sattuessa täällä selvittävä, mutta kriisin yllättäessä ruoantuotantoa ei noin vaan käynnistetä, sen on oltava olemassa sitä ennen.

Pyrin syömään hyvin ja haluan tietää, mitä ruokani pitää sisällään. Teen lähes kaiken perheen ruoan alusta asti itse. Käytämme hyvin vähän eineksiä tai puolivalmisteita. Joskus Saarioisten maksalaatikko masituu kyllä tosi hyvältä.

Koska maku on minulle tärkeä niin ruoan on maistuttava siltä, mistä se on tehty. Käytän kyllä paljon mausteita, mutta kaapistani ei löydy mastesoksia eikä aromivahventeita. Haluan myös oppia miten erilaiset maut syntyy, olen utelias ja kokeilen kaikenlaista.

Päivänä eräänä havaitsin, että luomu on hiipinyt niin jauho- kuin jääkaappiin yhä suuremmassa määrin. En oikein ymmärrä, miksi. En ole mikään luomu-friikki, joskaan en sitä vastustakaan. Näen luomussa mm. ison vientipotentiaalin ja sivuhuomautuksena ihmettelen, miksi Suomesta ylipäänsä viedään niin vähän elintarvikkeita.

Johtuneeko luomun hankkimiseni lisääntyminen sen saatavuuden parantumisesta, hinnasta vai maistuuko se paremmalle?

Suomessa käydään paljon eipäs juupas keskustelua luomun puolesta ja sitä vastaan. Perinteistä maataloutta harjoittavat ja luomutuottajatkin ovat välillä napit vastakkain, mikä on huvittavaa. Molemmille on tilaa ja molemmilla on varmasti myös annettavaa toisilleen. Me kuluttajathan ne valinnat teemme, me päätämme, mitä ja miten tuotettua haluamme syödä. Suomessakin luomun kysyntä kasvaa, joskaan ei siinä kulmassa kuin monissa muissa ns. kehittyneissä maissa.

Luomuhan on ensisijaisesti viljelymenetelmä, valinta jättää keinolannoitteet ja torjunta-aineet käyttämättä ja käyttää luonnon omia konsteja. Mielestäni luomu on enempi eettinen tai ympäristövalinta.

Tutkimuksin ei ole pystytty osoittamaan, että luomutuotteet olisivat ravitsemuksellisesti parempia kuin perinteisellä tavalla tuotetut, maustakin kiistellään. Minusta tuntuu ja korostan sanaa tuntuu, että luomu on paremman makuista.

Tutkimuksin ei siis ole pystytty osoittaamaan, että...Toisaalta ei ole pystytty todistamaan sitäkään, etteikö... Vai onko kyse itse asiassa siitä, että ravitsemukselliset näkökulmat, joita elintarvikkeista tutkitaan ovat aika suppeat ja näkökulma kapea. Pahimmillaan sitä, että saadaan riittävästi tai riittävän vähän energiaa, kilojouleja tai kaloreita. Vähän pidemmälle vietynä sitä, että saadaan hiilareita, valkuaista ja rasvaa ja oikeassa suhteessa toisiinsa. Vitamiineista ja kivennäisainesta tiedetään aika paljon, mutta kovin vähän me tiedämme esim. rasvahappojen merkityksestä ja niiden tarpeesta.

Viimeksi mainittujen osalta esim. sikojen rehustuksessa ollaan paljon pidemmällä. Tuotantoeläimet syövät paljon tarkemmin säädeltyä ruokaa, kuin ihmiset ja voivat siksi hyvin, vaikka ovatkin fyysiesti lujilla, kun tuottavat tehokkaasti.  Eläinten ravitsemus on myös sopeutettu eri tuotantovaiheisiin, kun me ihmiset taas syömme samalla tavalla nuorena, vanhana, stressissä, sairaana, toipilaana, raskaana, imettävänä. Huomio meillä ihmisillä on edelleen enempi määrässä kuin laadussa.

Lähiruoka on kohta vitsi, sille on yhtä monta määritelmää kuin on määrittelijää, kuten tuolle ruoan laadullekin. Se, mikä yhdelle on lähiruokaa ei ole toiselle, kuten ei joku noista alussa mainituista näkökulmistakaan. Itselleni lähiruoka on lähinnä sitä, että tiedän kuka on tuottaja, kaikki suomalainen ruoka ei ole lähiruokaa. Lähiruokaan tuntuu liittyvän myös paljon vääirä käsityksiä, se sotketaan luomuun, sen uskotaan olevan puhtaanpaa kuin muun ruoan tai hiilijalanjäljen uskotaan olevan pienempi tai... Voi se tietty näitäkin olla, kaikkia tai joitakin näistä, mutta ei välttämättä.

Itse asun Turengin jäätelötehtaan kupeessa, mutta ennen kuin sen tuottama jäätelö on minun lautasellani, se on jo ennen turenkilaiseen kauppaan tuloa heittänyt lenkin Pitäjänmäelle ja tullut sitten takaisin. Kaupan logistinen ketju on tehokas ja siksipä en pidä sitä pahana juttuna, joskin olisi sitä kiva ostaa vaikka jostain jätskimyymälästä, mikä voisi tuoda tänne Turenkiin myös matkailijoita.

Logistisen ketjun tehokkuudesta saamme kiittää harvaanasuttua maatamme ja sitä, että kaupan on ollut pakko miettiä, miten jäätelöpaketti saadaan tehokkaasti ja halvalla niin minun kuin utsjokeliasen kuluttajan saataville. Meillä Suomessa kun on touttu siihen, että hinnat pitää olla samat joka paikassa, kustannuksista huolimatta. Keskusliikkeiden logistisen ketjun energiankulutus on myös monesti pienempi tuoteyksikköä kohti, kuin esim. läheituottajan hiacellaan lähikauppaan ajaman perunan.  

Selkeä ekstra lähiruoassa ja sen käytössä on, että euro ei karkaa maailmalle, vaan jaa hyödyttämään sitä aluetta, jolla asumme. Lähiruoka on siis elinkeinopoliittinen juttu. Jos kunta ostaa perunanviljelijän sadon, niin se saattaa olla se syy, miksi perunantuottaja pysyy itse leivän syrjässä kiinni, pystyy käyttämän muita paikkakunnan palveluita ja sillä elää taas muut. Ihmisillä riittää työtä ja toimeentuloa ja verotulot jäävät hyödyttämään lähiauluetta. Kuntakin pystyy hoitamaan paremmin kasvavaa terveydenhoitotarvetta, eikä tarvitse olla niin usein käsi ojossa valtion kassalla.

Lähiruokakin on laadukas valinta, jos laatukriteerinä on yhteiskuntavastuu. Lähiruoalla on kasvot, tiedämme kuka on tuottaja. Tuottajalla on taas tästä johtuen sosiaalinen paine hoitaa tuotanto kunnolla, huonoa tavaraa ku ei kehtaa kunnan keskuskeittiöön tai paikalliseen ravintolaan viedä.

Mutta takaisn ravitsemukseen. Voinko tai osaanko minä ihan oikeasti tehdä oman ravitsemuksen kannalta laadukkaita valintoja? Tiedänkö edes, mikä on minulle parasta tai edes hyvästä. Kaikki, luonnosta kerättyjä ja pyydystetyjä tuotteita lukuunottamatta, on jalostettu pitkälle jo ennen kun niiden siemen on peltoon kylvetty. Esim. viljan jalostusta on tehty yhtä kauan kuin viljaa on viljelty. Siemenet valittiin alkuun niistä yksilöistä, jotka tuottivat parhaan sadon. Lajikelajostustakin on tehty jo pitkään ja siinäkin keskiössä on ollut sadon määrä ja sen varmistaminen, teollistumisen myötä kuvaan astui teollisuuden tarpeet. Vehnäjauhoissa on oltava hyvä sitko (riittävästi gluteenia), jotta siitä saadaan kuohkea leipä ja se kestää tuotantoprosessin, kuljetuksen, kaupan hyllyn ja on hyvä vielä kotona.

Tulee vaan mieleen, miten moni ravitsemuksellisesti arvokas juttu on uhrattu sadontuottokyvyn ja leipomoteknisten ominaisuuksien alttarille.

Tästä näkökulmasta tarkastellem luomu tai tehotuotantoa ei eroa toisistaa, molemmissa käytetään samoja jalostettuja siemeniä. Luomun ero perinteiseen on siis viljelymenetelmässä, jonka seurauksena, maalaisjärjellä asiaa pohtien, tuotteessa on vähemmän torjunta-ainejäämiä, kun niitä ei sadon kasvatuksessa käytetä.

Jäämiä tulee ruokaan muualtakin, maaperästä ja ilmasta. Suomen maaperä on suurimmaksi osaksi tutkitusti puhdas ja ilmansaasteetkin ovat esim. moneen Keski-Euroopan alueeseen verrattuna huomattavasti pienemmät. Herää siis ihan oikeasti kysymys, että voisiko se suomalainen tehotuotettu ruoka ollakin jopa puhtaanpaa kuin osa keskieurooppalaisesta luomusta.

Riippuu siitä, mistä näkökulmasta tarkastelee ja mitä laatua mitataan.