sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vatitarjoilu

Olen kai aina ollut hyvä ruoan ystävä. Jo opiskeluaikoinani tuhlasin vähiä rahojani ravintoloissa syömällä hyvin.
Ensimmäisiä kertoja kävin ravintolassa isäni kanssa ja silloin otettiin aina parasta, mitä tarjolla oli. 70-luvulla käytiin syömässä koulukavereiden kanssa. Saman vuosikymmenen lopulta muistuu mieleen upea näky Puijonsarvesta Kuopiosta, kun 6 pöydässä liekiteltiin samaan aikaan eri puolilla ravintolasalia.

Herkullisimpia ja minun, asiakkaan kannalta, mukavimpia juttuja olivat vatitarjoilut. Kokki oli grillannut kokonaisen fileen, viipaloinut sen ja asetellut vadille maukkaiden lisäkkeiden kera. Siitä sitten joko tarjoilija antoi tai itse sai ottaa herkut lautaselleen. Pöytään tuli lisäksi kulhollinen valkosipuliperunoita ja pekonin kanssa haudutettuja ruusukaaleja. Nam!
Kävimme usein syömässä porukalla ja hienointa oli, kun tuo edellä kuvattu vati tai vadit tuotiin pöytään ja siitä jokainen sai sitten ottaa lautaselleen, mitä halusi. Jokainen valitsi pääruoan listalta, mutta se tarjoiltiin vadilta muiden samaa tilanneiden kanssa. Näistä illoista on mahtavia muistoja. 
 
Viimeksi olen nauttinut vastaavasta Bremenissä, joskus 80-luvun lopulla moottoripyöräreissulla.

Minne tämä ihana palveluformaatti on kadonnut? Nykyään vaihtoehtoja ovat pääsääntöisesti vain buffa ja annostarjoilu.

Ruoan jakaminen on yhteisöllisyyttä lisäävä asia ja tämä tarjoilutapa ei vie yksilöltä valinnan vapautta. Jos 10 hengen porukassa 9 halusi syödä filettä ja 1 kalaa, niin se onnistui. Kalaakaan ei tuotu annoksena vaan kauniisti pienelle vadille aseteltuna, jolloin tämä ”erilainen nuorikin” sai elää samaa kokemusta muiden kanssa, ottaa syömisensä vadilta, ikään kuin jakaa kuten muutkin. Ja yleensähän sitä käytiin ”varkaissa” maisteltiin vähän joka vadilta ja kupista. Joskus todettiin, että kuhan kanssa tarjottu kastike sopi mitä parhaiten myös possulle tai opittiin, että tietyt jutu hallitaan kyllä keittiössä, eikä meidän tarvitse niitä enään mennä testaamaan.

Mutta jos ei uskonut, niin pystyi kokeilemaan itse. Kaikki kun ei opi tiedon kautta, toiset oppii kyseenailaistamalla.

 
Perinteiseen annostarjoiltuun verrattuna vadilta nauttiminen oli paljon, paljon hauskempaa. Ei tarvinnut pitäytyä vain siinä yhden annoksen tarjoomuksissa ja kumminkin sai valita sen pääsyömisen itse. Annoskateuttakaan ei päässyt syntymään.

Näin jälkikäteen tajuan, että siinä myös opittiin. Ruoasta keskusteltiin
 paljon ja keskustelu jatkui luonnikkaasti muihin aiheisiin. Makuasioista kinattiin ja niistähän saa niin helposti herkullisen keskustelun aikaan.

Makuja on monia myös tarjoilutavan suhteen.
 
Aina ei tarvitse keksiä uutta, vanhoja juttujakin voisi lämmittää uudelleen.

1 kommentti:

  1. Bulgariassa viime kuussa käydessäni seurailin, että miten paikalliset yhdistivät buffan ja vadilta tarjoilun. Ihmist keräsivät buffasta yhteisiä annoslautasia pöydän keskelle, joista noukkivat makupaloja omien annoksiensa lisäksi. Vähintään leipää oli haettu yhdelle lautaselle yhteisesti jaettavaksi ruokapöydän keskelle. Näytti mukavalle.

    VastaaPoista